Youth Delta on seuran vuonna 2010-2013 syntyneiden kilpaileva harrastejoukkue.
Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa cheerleadingin perustaitoja. Lisäksi joukkueella on kauden aikana kaksi leiriviikonloppua, syyskaudella vko 45 ja kevätkaudella vko 5.
Joukkueeseen on tervetullut mukaan kuka tahansa nuori, joka on innostunut liikunnasta ja haluaa kokeilla kilpailemista matalan kynnyksen joukkueessa.
Joukkue kilpailee kauden aikana 2 kilpailuissa, sekä esiintyy seuran omissa näytöksissä (kevät- ja joulunäytös).
Tavoitteena on oppia cheerleadingin perustaitoja ja vakiinnuttaa motorisia perustaitoja ja valmiuksia.Oppia toimimaan ryhmän jäsenenä.
Valmentajat: Vastuuvalmentaja Marissa Nurminen ja apuvalmentajat Daniela Sahi ja Emma Nätkin.
Harjoitteluajat:
Tiistai 16:00-17:30.
Perjantai 18:30-20:00.
Seuran harjoitushalli PCA Gym sijaitsee osoitteessa Savipajakatu 2, 28610 Pori
Mukaan tarvitset: Mukavat vaatteet liikkua, sisäkengät ja juomapullo. Harjoituksissa ei saa olla koruja. Pitkät hiukset tulee laittaa kiinni.
Arvioidut kustannukset koko kaudelta 24-25 (elokuu 24 – toukokuu 25) ovat n. 710 € sisältäen kausimaksut, jäsenmaksun, kisakustannukset, joukkuevarusteet, joukkueillat ja lisenssin ilman vakuutusta. Kustannusarvioon ei sisälly omatoimisesti maksettavia kuluja. Näitä voi tulla esimerkiksi kisamatkojen ruokailuista tai urheilijan käyttörahoista.
Kauden toimintaan kuuluu lisäksi varainkeruuta, johon edellytetään kaikilta aktiivista osallistumista.
Joukkueen loma-ajat:
Syysloma 21.10. - 27.10.2024
Joululoma 16.12.2024 - 06.01.2025
Talviloma 17.02. - 23.02.2025
Uusien harrastajien kohdalla huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan harjoituksia kahden ensimmäisen treenikerran ajan, jonka jälkeen lapsen tulisi kyetä jäämään harjoitushallille ilman huoltajan tukea.
Joukkueen yhteyshenkilö:
Heidi Salmi
lapsivastaava@porincheerleadingakatemia.fi
28.05.2024 10.06 | YOUTH DELTA INFO |